perjantai 20. lokakuuta 2017

Kirppusirkus

Viime viikolla villi luonto pihallamme koetteli hermojani. Kotia saapuessani pihalla hääri kaupungin tuholaistorjuntapalvelu, suihkis sinne ja suihkis kukkaruukkuihin. Mies oli ihmetellyt koiramme kutinaa muttei ihmetellyt enempää kun pihalla kirput hyppivät pitkin jalkoja. Kirppujen karisteluoperaatio, sukat ja kengät pihalle ja soitto kaupungille. Onneksi kaupungin tuholaistorjunta on nopea. Kirppujen alkuperää ei tarvinnut kauan arvuutella.


Vähän aikaa sitten huomasin katumme toisessa päässä talon portissa lapun, joka meni jotenkin näin: Jos ajattelet yhtään asukkaita, älä laita talomme pihalle tai edustalle ruokaa kissoille, vain kuivamuonaa. Olemme juuri selvinneet kirppuongelmasta, kiitos. Pihallemme poikinut kissa todettiin kirppuongelman laukaisijaksi. Alueemme valtaisa kissapopulaatio kaduilla pitää kirppuongelman akuuttina, niin kauan kun kirput pysyvät ulkona, ollaan kuivilla mutta kun ne leviävät sisätiloihin, ollaan pulassa. Niin kävi meille muutama vuosi sitten.


Istuimme iltaa edellisessä kodissamme ennen muuttoa. Kiinnitin huomioni jalkalampun valossa nurkassa hyppiviin pisteisiin, kirppuja!!! Puolessa tunnissa olimme repineet miehen kanssa olohuoneesta kaikki mahdolliset tekstiilit muovikasseihin ja ne visusti kiinni, kirppusirkusta taltutetaan 90 asteen pesulla. Lähdimme sattumalta seuraavana aamuna tytön kanssa lomailemaan mutta mies jäi valvomaan kirppusirkusta, matot ja tekstiilit pesulaan. Asunto pestiin astetta vahvemmilla myrkyillä kahteen kertaan. Illan päätteeksi mies oli pyydystänyt viimeisen kirpun juuri ennen nukahtamista ja siihen loppui se sirkus. Hyppivien pisteiden alkuperä löytyi alakerran asunnosta, jossa erikoinen naapuri piti pientä eläintarhaa.



Viime viikolla tuholaistorjunnan mies vieraili pihallamme kahdesti. Kirput ovat kuulemma tähän aikaan vuodesta jo melko laimeaa kamaa joten toinen vierailu oli vain varmistus ja kirput oli kukistettu, tällä erää. Alex koira sai eläinlääkäriltä parasiittivahvistuksen karvoihinsa eikä kirppuja löydetty, tosin muutama puremajälki löytyi jaloista. Miten kissaperheelle kävi? Kissaperhe elelee edelleen pihallamme, kaupungin eläinlääkäripalvelu hakee ainoastaan loukkaantuneet kissat mutta erityisesti emonsa huomassa olevat pentueet emoineen se ohjeistaa jättämään rauhaan, oli sitten kirppuja tai ei. Palvelun huomissa on edelleen pihaltamme noudettu jalkansa loukannut kissa ja seuraavaksi suunnittelemme pihamme kahden tyttökissan sinne toimitusta leikattavaksi. Olisi ehkä hieman vähemmin kirppusirkusta ja elon tielle sortuvia kissanpentuja. Koulun talven ensimmäistä täivaroitusta odotellessa.....


Mukavaa viikonloppua, millaista sirkusta teillä on pidetty?

p.s Muutama viikko sitten minua haastateltiin Sisuradioon, vartin haastattelun voi kuunnella täältä : http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6790033

lauantai 14. lokakuuta 2017

Ruoka on vakava asia

Olen kirjoittanut lukemattomia kertoja miten vakava asia ruoka on turkkilaisille. Suomalaisesta näkökulmasta touhu menee usein yli mutta sitä ei kannata kertoa täällä ääneen. Sanoin usein tytölleni mammalta oppiman tokaisun, ruualla ei leikitä mutta turkkilaisittain se voisi olla että ruuasta ei vitsailla. Ulkomaalaisten keskuudessa usein toistuva purkaantumisaihe ja vitsailun kohde onkin turkkilaisten fanaattinen suhtautuminen ruokaan ja sen valmistukseen, tekee älyttömän hyvää hekottaa valikoidussa seurassa ruokajutuille kun kukaan ei suutu.


Viime viikolla palatessani töistä kotiin löysin miehen paketoimista makkaroita, kymmeniä makkaroita. Turkissa anoppi oli alkanut makkaran tekoon ja lähetti meille kilokaupalla makkaraa, siellä ne nököttävät kaapissa kauniissa rivistössä. Olemme toisinaan vaihdelleet ystäväni kanssa anoppien lähetyksiä tyyliin, otatko muutaman purtilon kvittenihilloa kun sitä on taas tullut litroittain. Juu, kiitos ja mä voisin antaa sulle anopin tekemiä porkkanatankoja kun ei me ehditä niitä syömään.

Olimme miehen kanssa viime viikolla koulun vanhempainkokouksessa. Arvatkaa mikä oli ykkösaihe? Ruoka tietysti, 40 minuutin lounastunti on monen mielestä kovin lyhyt ja osaa mietityttää kuinka koota lapselle monipuolinen lounas. On hankalaa pakata aamulla mukaan keitto, salaatti ja pääruoka. Toinen taas kertoo että lapsen hakeminen päivittäin kotiin syömään on pulmallista sillä aika ei riitä. Me sämpylän tai muun helpoksi mielletyn ruuan pakkaajat pysyttelemme visusti hiljaa. Naapurinpoika juoksee päivittäin äidin kannoilla koulusta kotiin, pupeltaa nopeasti keiton, salaatin, papupadan ja pilahvin suuhun ja juoksee takaisin koululle pavut vatsassa hölskyen.

Ulkomaalainen tuttavani kertoi joutuneensa huonoon maineeseen juuri esikoulun aloittaneen tyttärensä koululla. Iltapäiväryhmän lounaslaatikon vaatimukset tuntuivat melkoisilta kun listalla luki maanantaina viininlehtikääryleitä, tiistaina linssipullia ja keskiviikkona tietynlaista börekiä. Vanhempainkokouksessa tuttavani oli neuvonut erästä äitiä hyvään kulmapuotiin, josta tuotteet voi hankkia valmiina. Valmiina?! Oletteko te työelämässä oli närkästynyt äiti kysynyt tuttavaltani. En mutta en tykkää ruuanlaitosta, oli tuttavani tokaissut. Emämoka, pudistelen päätäni. Onneksi olen oppinut muilta että töissä käyvä äiti aloittaa Turkissa jokaisen lauseen muistuttamalla olevansa töissä käyvä äiti.


Jututin eilen omalla työpaikallani tarhaan hyvin nihkeästi sopeutuvaa tyttöä, jota ei huvita leikit, piirustelut, enkuntunnit, pihaleikit eikä oikein mikään. Kyselin että mikä on hauskinta viikonlopuissa ja tytön ilme kirkastui kun hän kertoi kuinka koko perhe syö lauantaiaamuna boyoksia ( paikallisia erikoisuuksia leipomosta) ja mummon tekemiä hilloja, unohtamatta kertoa jokaista muuta aamiaispöydän tuotetta. Kyselin puistosta ja kavereista ja tyttö jatkoi kuvailua mummon lounasherkuista ja siirtyi lopulta illan menuuseen. Että sellaista, ruoka voi olla vakava ja iloinen asia jo pienestä pitäen jos kasvaa turkkilaisen suvun keskellä.

Meillä ruoka ei ole niin vakava asia mutta mukava asia se on. Viime viikolla vihanneslaatikon pohjalle oli unohtunut sekalainen erä vihanneksia, jotka alkoivat jo nahistua. Niistä tulikin erinomainen padallinen täytettyjä vihanneksia:


Täytetyt kasvikset

- Munakoisoa, kesäkurpitsaa, paprikoita, tomaattia.
- n. 200 g jauhelihaa (riippuu kasvisten määrästä)
- n. 2 dl riisiä ( riippuu kasvisten määrästä)
- 1 sipuli
- 1 tomaatti
- puristettuja valkosipulinkynsiä maun mukaan
- hienonnettua persiljaa tai/ja tilliä
- suolaa, mustapippuria, jeeraa, paprikamaustetta ja chiliä maun mukaan
- 2 rkl tomaattipyreetä


1. Pese valitsemasi kasvikset. Munakoiso ja kesäkurpitsa leikataan kahteen tai kolmeen osaan.  Kuori hieman pinnasta kuorta pois ja koverra sisus pois. Laita munakoisot noin puoleksi tunniksi suolaiseen veteen, näin niistä poistuu kitkeryys. Paprikoista leikataan hattu pois ja puhdistetaan sisus. Jos haluat täyttää tomaatteja, leikkaa lakki pois ja koverra sisus. Kaikkien koverrettujen kasviksien sisuksen voi käyttää halutessaan täytteeseen.

2. Sekoita kulhossa raaka jauheliha, raaka riisi, pieneksi hakattu sipuli, valkosipuli ja mausteet sekä yrtit. Voit lisätä halutessasi kasvisten sisuksen mukaan, munakoison ja kesäkurpitsan sisus kannattaa pyöräyttää pannulla pehmeäksi. Täytä kasvikset seoksella varovasti etteivät ne halkeile. Jätä jokaisen kasviksen yläosaan tilaa sillä riisi turpoaa valmistuessaan.


3. Leikkaa tomaatista paloja, joilla saat suljettua munakoisot ja kesäkurpitsat. Paprikoihin voi käyttää niiden omia 'hattuja' tai tomaattia. Asettele kasvikset kattilaan niin että hatut ovat ylöspäin eivätkä kasvikset pääse paljon liikkumaan kiehuessaan. Nopeasti valmistuvat tomaatit kannattaa laittaa päällimmäiseksi. Kiehauta toisessa kattilassa hieman öljyä, sekoita tomaattipyree ja vesi. Kaada liemi kasvisten päälle ja laita kattila kiehumaan alhaisella lämmöllä kannen alle. Jos kasvikset kiehuvat liikaa, vähennä lämpöä tai ne saattavat hajota. Kiehuta noin 30 minuuttia ja tarkista pehmeys, riippuen kasvisten koosta ja määrästä voit antaa niiden kiehua vielä 15 minuuttia lisää. Jos kasvikset tuntuvat liikkuvan kattilassa, aseta niiden päälle posliinilautanen painoksi.

4. Anna kasvisten vetäytyä noin vartti ja tarjoile jogurtin kanssa. Afiyet olsun! Tämän ruuan valmistusta ei kannata ottaa turhan vakavasti sillä kasviksia, suhteita ja mausteita voi tuunailla tilanteen ja makuhermojen mukaan.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Kasvavan tytön kaksikielisyys


Kaksikielisen lapsen kielien kehitys on selvästi matka jossa on omat nousut ja laskunsa. Eka luokan aloittaminen jännitti sillä nyt turkin kieli on ottanut erilaisen roolin koulussa opetettavan aineen muodossa. Koulupäivästä osa täyttyy kirjainten opettelussa ja kotona piirrellään e- ja l-rivejä oikeankirjoitusvihkoon. Mihin menee suomen kieli, pyristeleekö se jossain vielä hengissä?


Kaksikielisyystutkija Soile Pitkäsen haastattelu osui ja upposi. Olen yrittänyt pitää suomen kielen luonnollisena osana arkeamme mutta välttelen yhä enemmin käskytystä kuten vastaa suomeksi tai nyt puhutaan suomea. Yksi kieli ja yksi vanhempi mentaliteetti puhtaana on lähes mahdoton yhtälö jos haluaa että perheenä tehdään jotain yhdessä mutta haittaako se? Aamiaispöydässä puhutaan sujuvasti turkkia ja suomea sekaisin. Mies ikävöi hirvenlihaa suomeksi, tyttö selittää eilisen korisharkkajutun turkiksi ja yöllisen unen suomeksi, itse taiteilen vuorotellen molemmilla riippuen kenelle puhun. Illalla syödään burgereita ja siinä vaiheessa päivää vuoropuhelu voi olla taas jo jotain ihan muuta. Yritän pitää omana ohjenuorana että suomen kielen ei tarvitse olla täydellistä vaan tytön kuuloista.


Koulusta on saatu onneksi melko vähän läksyjä mutta 6-vuotiaalle ihan tarpeeksi. E- ja l-rivit alkavat suorina ja siisteinä mutta usein kirjaimet kokevat kaatumisilmiön rivistön loppupuolella, tytöllä olla kiire leikkimään. Suomen kieli sai kesällä kuurin mummin ja ukin lomaillessa luonamme melkein pari kuukautta, sanastoon tuli piristystä ja tyttö tuntui nauttivan tänä kesänä tulkin pestistään. Ukki ja mummia neuvottiin lopettamaan turkin kielellä räpellys, antakaa kun minä hoidan asian sanoi neiti lihakaupassa ja kahvilassa. Tablettiin on ladattu ekapeli -sovellus, joka on osoittautunut hauskaksi ja hyödylliseksi suomen kielen tukemiseen. Iltasatu lukemisena on ollut Suomesta saatu Koiramäen kootut, jonka sanasto saa oman kielenikin solmuun. Yritän avata tytölle maatalouteen perustuneen Suomen sanastoa kuten äes, pirtti, päre ja heinäsavotta. Siinäpä savottaa mutta keskustelu lastenkirjan ympärillä on ihan parasta, tarina rönsyilee ukin lapsuuteen maalla ja sukulaisuussuhteisiin. Mikä on pikkuserkku ja kuka olikaan kenenkin mummo tai sisko.


Kiireen keskellä huomaan kaksikielisen lapsen vanhempana hölmöilyn. Ekana sadeaamuna pyydän tyttöä laittamaan jalkaan lenkkarit, ei siellä enää sada. Tullessani vessasta tyttö vaihtaa tuskaisena kumppareita jalkaan koska baba on pyytänyt laittamaan ne. Kohta sataa kuitenkin. Kommunikointi on toisinaan ihan syvältä ja tyttöä taatusti rassaa omien vanhempien rajallisuus kielipuolina. Väsyneenä ja kiireen keskellä on haasteellista olla kaksikielinen, hyppy turkista suomen kieleen saattaa ottaa hetken kun tarina kokoontuu mielessä, huomaan tytön työskentelevän hiljaa vilkkaasti ja laitan laukun alas ja muistutan itseäni että onneksi Turkissa myöhästyminen on synneistä pienin.
 
Tyttö on löytänyt koulusta hyvän kaverin, jonka kanssa vietetään välitunnit ja irtaannutaan monen halailun jälkeen kotikadun risteyksessä. Kävelemme tytön äidin kanssa kikattelevan parivaljakon jäljessä, koulu ja uusi kaveri ovat tuoneet tytön turkin kieleen sanoja, joita joudun arvailemaan ja tarkistamaan googlesta tai suoraan tytöltä. Me ollaan kankoja, sanoo neiti kotimatkalla, superystäviä ellet tiedä mitä se tarkoittaa. Paljon on oppimista, toisinaan vanhemmilla lasta enemmin.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Turkkilainen koulu ja suomalainen malli

Olin kuuntelemassa viime viikonloppuna Anna-Kaisan esitelmää suomalaisesta koulutusmallista. Finlandiyali eğitim sistemi tapahtuma keräsi salin lähes täyteen ja osanottajat tuntuivat tekevän kynä tai tabletti savuten muistiinpanoja, suurin edustus taisi olla eri alojen opettajista joille suomalainen malli tuntuu useimmiten kaukaiselta unelmalta. Suomalainen koulutus on ollut monien huulilla viime vuosina Turkissa ja se onkin usein ensimmäinen asia mistä keskustellaan kun kotimaani käy uusille tuttaville ilmi. Anna-Kaisaa  kuunnellessa tuli aika ylpeä olo, siinä sitä kuunneltiin miten hienosti koulutus on järjestetty kotimaassani Suomessa.


Tytöllä on takana pari viikkoa turkkilaista valtionkoulua. Pari kertaa olen tainnut pärähtää mutta toisaalta kaikki on mennyt odotusten mukaisesti, luokkakoot ovat aavistuksen liian isot, vanhemmat pyrkivät notkumaan liikaa koululla ja tiedonkulku on useimmiten surkeaa. Opettaja vaikuttaa onneksi mukavalta mutta on jo ensimmäisten viikkojen aikana huokaillut taatusti tosi raskaasti vanhempien ristitulessa. Jaksoi sentään viikon vanhempien whatsapp ryhmässä kunnes jatkuva soittelu/viestittely/saman kysyminen viidesti vei mehut hänestäkin. Kuka sanoi ettei tyhmiä kysymyksiä ole olemassa? On niitä ja vielä usein toistona.


Ekalla viikolla saimme kirjat eli matematiikan, turkin kielen + kirjoitus ja lukeminen, musiikki sekä elämänkatsomustieto. Itse hankimme opettajan antaman listan mukaan kirjakaupasta noin 70 turkin liiralla ( 18 €) vihkoja ( se olikin tarkkaa, 40 sivua, viivat niin eikä näin), erilaisia värikyniä, muovailuvahaa, lyijykyniä, terottimia ja niin edelleen.  Tarvittiin myös uusi reppu, eväslaukku ja laatikko sekä tietysti ne kouluvaatteet. Maanantaisin ja perjantaisin pukeudutaan koulun pikee -paitaan ja shortsihameeseen sillä tällöin pidetään viikon avajais- ja päätöstilaisuus. Muina päivinä ollaankin verkkareissa ( jee, ei silitystä!). Tytön koulu siirtyi monien muiden tavoin pois kaksivuorosysteemistä ja nykyisin kaikki lapset menevät kouluun klo 9 ja pääsevät pois klo 14.30. Puoliltapäivin on 40 minuutin lounastauko ja aamun ensimmäinen välitunti on muita pidempi eli 30 minuuttia. Koululla ei lupailuista huolimatta ole ruokalaa ja maksullista lounasvaihtoehtoa vaan ainoastaan pieni kanttiini. Ekan viikon mies kiikuttikin tytölle ruuan ja tsekkasi kuinka ruokailu omassa luokassa onnistuu, nyt tytölle sitten pakataan lounas jo aamulla mukaan eikä eväslaatikon pakkaaminen ole vielä muodostunut raastavaksi ( koska mies on sen hoitanut).


Olen ollut koulun aloituksen suhteen hieman sivustaseuraajana sillä mies on vienyt ja usein hakenutkin tytön sekä hoitanut muonituspuolen järjestelyt. Ensi viikosta lähtien alan kuitenkin hoitaa ainakin tytön haun ja varmaan myös muonituspuolta osittain. Naureskelin ensimmäisellä viikolla miehen hermoiluille vanhempien juoruiluista ja sekaantumisesta koulutyöskentelyyn kunnes kävin tällä viikolla itse todistamassa asiaa. Osalle vanhemmista tuottaa selvästi suunnatonta tuskaa laskea lapsi irti, on tärkeää vahtia luokan ovenraosta tuntien etenemistä ja syöttää 6-vuotiasta lasta lusikalla. Asialle tuli jonkunlainen piste eilen jolloin koulun johtaja hermostui totaalisesti käytävissä ruokalootien kanssa norkoileviin äiteihin ja heitti heidät ulos porttikielto perässä. Luokalle valittu vanhempien edustaja ja hänen avustaja on jo ehditty vaihtaa viikon jälkeen koulun johtajan puhuttelun kautta, syynä rouvien välinen kinastelu ja nimittely lasten kuullen. Naurattaisi ellei itkettäisi.

Ilmainen valtion koulu on pieni vitsi sillä ei se kyllä ihan ilmainen ole. Kahden viikon aikana rahaa on valunut lisäkirjoihin, kouluvaatteisiin, kuukausimaksuun että esimerkiksi vessapaperia on tarpeeksi ja tulossa on ainakin uuden tietokoneen ja projektorin hankinta yhteistoimin hajonneiden tilalle. Suomalainen koulutusmalli tuntuu hyvin kaukaiselta kun katselen perjantaina koulun portilta viikon päättäneiden lasten järjestäytymistä jonoihin ennen Turkin kansallishymnin alkua. Rivit ovat suorat eikä kukaan hillu koulun johtajan valvovan katseen alla. Hilluminen alkaa porttien ulkopuolella vanhempien toimesta kun lapset siirtyvät hallituissa riveissä luokka kerrallaan kohti porttia. Väkirikkaassa maassa on opetettu olemaan eturivissä, maksoi mitä maksoi, koulun johtajan huutaminen mikkiin kaikuu kuuroille korville. Heipparallaa ja kohti uutta maanantaita, kuinkas teillä?

Mitä haluat kuulla koulumaailmasta minun näkökulmastani? Muonitus, viikko-ohjelma tai ehkä jotain muuta?

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Tomaattisavotta

Kuluvan kuun alussa vietettiin pitkiä vapaita toisen bayramin muodossa. Ajattelin että nyt on aikaa tehdä talveksi tomaattisoosseja ja pyysin miestä ostamaan töistä tullessa Karşıyakan vihanneskaupasta tomaatteja. Paljon ostan, kysyi mies? No, laitetaan 10 kg sanoin sillä tuolla hetkellä into valmistaa soosseja oli katossa. Olin googlaillut erilaisia kastikkeita ja innostuneena suunnittelin monenlaisten tekoa. Seuraavana päivänä lähdin ostamaan mummokärry mukanani tulisia pippureita ja valkosipulia sekä muutamia muita tarvikkeita. Tyrmistys oli suuri kun tajusin että maan ollessa suurimmilta osin lomilla, vihanneksia ei toimiteta ja kaupat olivat sulkeneet ovensa joutuessaan myymään ei oota.


10 kg tomaatteja joutui odottamaan siis muita lisukkeita yli lomien ja innostus oli loppu. Soossi oli kuitenkin tehtävä joten raastoimme, pilkoimme ja keitimme miehen kanssa soossit aavistuksen hampaat irvessä. Onneksi tehtiin sillä hyvää tuli ja nyt on talveksi kastiketta aamupalalle ja ruokiin.

Turkissa talvivalmistelut näkyvät ja monessa kodissa kuivataan ja keitetään. Parvekkeilla roikkuu munakoisoa, tulisia pippureita, okraa ja paprikoita kuivumassa ja kaupoissa mainostetaan säilöntään saapuneita vihreitä tomaatteja, eri vahvuisia chilejä ja pieniä kurkkuja. Tomaattisoossit ovat useissa perheissä minimivalmistelu vaikka muita touhuja töissä käyvien parissa ei enää tehdäkään. Talvivalmistelut tehtiin ennen isommassa mittakaavassa, työelämä ja kiire on vähentänyt touhuja ihan silminnähden, kuivauksia parvekkeilla ja etikkasäilykkeitä on huomattavasti vähemmin. Vielä 10 vuotta sitten Ankaran keskustan kortteleissa leviteltiin lampaan villoja pihoille ja kotipihallamme kävi härdelli kun naiset kuivasivat tarhanakeittoa varten vihanneksia ja jogurttia.


Tomaattisoossia on tehty blogissani ennenkin anopin reseptillä ja suurimmaksi osaksi 10 kg päätyi samaan kastikkeeseen. Laitamme sitä talvella patoihin ja pastakastikkeisiin sekä suoraan pöytään leivän tai leipätikkujen kaveriksi. Surffaillessani netissä innostuin tekemään balkanin alueelle tyypillistä kastiketta, johon tulee lisäksi munakoisoa ja punaista paprikaa. Kyseisellä soossilla on monta nimeä kuten ajvar, lütenitsa ja lutenica, reseptitkin poikkeavat tekijän mukaan toisistaan. Itse tein soossin tomaattikastikkeen pohjaan, joten määrät on suuntaa antavia.


Lütenitsa soossi

3kg tomaatteja
1 kg punaisia suippopaprikoita
0,5 kg munakoisoa
10 valkosipulinkynttä
n.5 tulista turkinpippuria (chiliä)
1 rkl suolaa
2 rkl omenaviinietikkaa (muukin etikka sopii)
2 kl oliiviöljyä
1 tl sokeria


1. Munakoisot ja paprikat voi valmistaa joko uunissa tai kaasulieden liekillä käristäen. Itse laitoin molemmat uuniin noin vartiksi. Munakoisot ja paprikat ovat valmiita kun kuori on käpristynyt ja sisus pehmentynyt. Irrota molemmista kuori kun pinta on jäähtynyt. Pilko pieniksi.

2. Tomaatit voi raastaa kuten me teimme, tällöin kuori jää näppärästi käteen (säästä kuoret!) Toisaalta tomaatit voi kaltata tai ne voi pyöräyttää kuorineen seokseksi. Laita tomaattiseos kattilaan, lisää valkosipulit, turkinpippurit (chilit), suola, sokeri, omenaviinietikka  ja pilkotut munakoisot ja paprikat. Anna kiehua puolisen tuntia ja hämmentele välillä.

3. Soseuta seos lopuksi ja lisää oliiviöljy. Annostele heti kuumana hyvin puhdistettuihin lasipurkkeihin ja sulje kannet kunnolla. Laita purkit ylösalaisin ja anna jäähtyä kunnolla vuorokauden, sen jälkeet purkit voi siirtää viileään paikkaan, pois auringonvalosta.


Kuorista soossia

Jos tomaattisavotasta jää tomaatinkuoria, ei niitä kannata heittää roskiin. Keitä kuoret kattilassa, vettä ei tarvitse lisätä sillä niistä irtoaa nestettä. Hämmentele ja varmista etteivät kuoret pala pohjaan. Lisää hieman suolaa ja oliiviöljyä. Kun kuoret ovat kunnolla pehmenneet voit valita helpomman tai vaikeamman tyylin:


1. Soseuta seos ja purkita. Perustomaattikastike sopii hyvin ruokien pohjaksi ja vaikka pizzakastikkeeksi. Seosta voi maustaa maun mukaan.

2. Laita kuoriseos lävikköön ja valuta tomaattiseos irti kuorista. Seoksen voi laittaa aurinkoon vuorokaudeksi, jolloin se vetäytyy pyreeksi.


Olipahan savotta mutta nyt on soosseja! Teetkö talvivalmisteluja keittiössä?

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Kukkapöksyt

Helena kirjoitti viime viikolla ranskalaisesta huolettomasta tyylikkyydestä. Tarinaa lukiessani hihittelin sillä erityisesti ei koskaan isoja kukkakuvioita -ohjeen kohdalla verkkokalvoilleni kohosi kuva  turkkilaisesta rouvasta kukkapöksyissään omalla kukkasohvallaan, kukallisten pitsiverhojen ja kodin 'harkitun' monimuotoisen värimaailman ympäröimänä. Vuosien varrella olen seilannut epäonnistumisten ja onnistumisten välimaastossa pyrkiessäni noudattamaan paikallista pukeutumisetikettiä häistä urheiluharrastuksiin ja työpaikoille. Joskus ei ole mennyt ihan kuten piti mutta kukallisia salvarpöksyjä en ole vielä ostanut.


Seikkailu aluspaitojen luvatussa maassa on ollut värikästä ja vaatinut totuttelua. Sen lisäksi päänvaivaa ovat aiheuttaneet erilaiset tilanteet ja pukeutuminen porukan tai paikkakunnan mukaan. Muuttaessani Bodrumista Ankaraan olin kuin huutomerkki rannikon vaatteissani marraskuisen harmaa-ruskea palttookansan parissa ja Ankarasta Izmiriin saapuessani vaatekaapissa oli tyhjä tila egeanalueella vaadittaville kevyille puuvillamekoille ja muotisandaaleille. Konyassa anoppi nyki liian lyhyttä paitaani alas moskeijan pihamaalla ja tytön esikoulun ensimmäisen vuoden toikkarien jakopäivänä olin taatusti ainoa äiti joka oli pukenut vain tytön mutta unohtanut tälläytyä itse.


Yläkerran naapuriperheemme on kotoisin Istanbulista ja muistaa aina päivitellä Izmirin naisien tyylittömyyttä. Rinkeli on meinannut mennä itsellänikin muutaman kerran väärään kurkkuun sillä muodoista huolimatta moni izmiritär pukee päälleen tiukan trikoomekon, mikroshortsit tai napapaidan. Ihailen tosin paikallisten itsetuntoa, joka täytyy olla syynä siihen että jokainen valitsee vaatteet mieltymystensä, ei vartalotyypin mukaan. Leipäkaupassa tapaamaani naapurin neitiä en taatusti tunnista samaksi työvaatetuksessa, puhumattakaan juhlalookista. Tukka sykerölle sutaistuna, kukkahousuissa meikittömänä vastaantulevasta kuoriutuu hetken laittamisen jälkeen mielettömissä koroissa ja minarissa tepsuttava hulmutukka. Turkkilaisen työvaatetus vastaa omaa juhlalookkiani ja paikallinen juhlalook taas on sen verran Wow ettei vaatekaappini tai meikkiarsenaalini edes tunne kyseistä tasoa.


Pukeutumisen äärilaidat ja vastakkainasettelu on mieletöntä. Hätkähdän kun päivittäin uusissa supertyylikkäissä vaatteissa työpaikalle saapuva työkaverini esittelee lomakuviaan, jossa hän seisoo kotikonnuillaan mustanmeren teeviljelmillä kukkapöksyissä ja rennosti hiuksille solmitussa pitsikoristeisessa huivissa, ei meikkiä?! Kaupungilla vastaan tuleva valtavaa pinkkiä turbaania kantava nainen kullanvärisissä monen milllin korkkareissa saa pääni kääntymään, no voi wau.

Onnekseni työpaikkani pukukoodi on rento, teenhän töitä lasten kanssa. En silti voi mennä työpaikalle laittautumatta tai verkkareissa, ellen halua jonkun tarjoavan tauolla huulipunaa ja vinkkejä syysaleihin. Meikitön on sama kuin sairas monen turkkilaisen mittapuun mukaan joten jatkuva mikä sua vaivaa kyselykin hermostuttaa, on helpompi kaivaa huulipuna laukusta. Käytännöllisyys ei kuulu turkkilaiseen pukeutumiseen ja jaksan aina ihmetellä työkavereiden sujuvaa keikkumista lastentuoleilla ja leikeissä tiukoissa minihameissa. Kokemusta löytyy yhdestä enkuntunnista, jonka huomion varastivat opettajan pilkullisten alkkareiden vilkkuminen, turkitar on taatusti oppinut olemaan tiukemmissakin tilanteissa epämukavissa korkokengissä ja liian pienissä vaatteissa toisin kuin tämä suomalaiseen mukavuuteen vannova. Muutaman asian olen oppinut:
  • Jos kampaamossa ehdotetaan meikkausta, kieltäydy. En puhu samaa kieltä sen suhteen mikä on kevyt meikki ja peilistä tuijottaa pelle.
  • Et voi koskaan alipukeutua, ylilyönneistä ei mulkoilla.
  • Kenkäkaupassa ei kannata kysyä juhlakenkä vinkkejä, en pysty kävelemään paikallisten naisten suosimilla kauniilla mutta epämukavilla, joita kengiksi kutsutaan.
  • Vaatekaupassa ei kannata kysyä myyjältä että ovatko päälleni survotut housut oikeankokoiset, ne ovat nimittäin aina numeroa liian pienet vaikka paikallisittain juuri hyvät.
p.s kukallisia salvareita en ole hankkinut mutta leopardinkuvioiset ja raidalliset omistan, ovat maailman parhaimmat housut helteillä.




lauantai 9. syyskuuta 2017

Tuhannen liiran paikka

Olimme aamulla kouluvaateostoksilla sillä tytön ekaluokan tutustumisviikko alkaa maanantaina. Karşıyakan keskustassa on useampia ainoastaan eri koulujen tamineita myyviä putiikkeja, jossa ystävälliset myyjät etsivät valtavien varastojen uumenista oikean väriset ja oikein logoin varustetut pakat pikee-paitoja, sortsihameita, pitkiä housua, mekkoja, takkeja ja urheiluvaatteita kun heille kertoo koulun nimen. Tästä se alkaa, matka kohti 6-vuotiaan koulumaailmaa.


Koulutus on Turkissa valtava bisnes ja se näkyy. Olen viime aikoina ollut itse työn puolesta mukana useammassa teatteriesityksessä, jossa tarhoja kiertäville vanhemmille halutaan näyttää koulun parhaat puolet ja teroittaa sitä tärkeintä; täällä kasvatetaan tulevia menestyjiä. Tällöin hankalimmat tapaukset ja juuri raivarin saaneet lapset viedään pois silmistä ja eteen loihditaan aktiivinen mutta hallittu toimintatilanne, jossa ihmelapset jo 5-vuotiaina ovat hakoja englannissa ja tekevät senkin vielä hymyhuulin. Huomattava on että ennen tilannetta siivooja on lakaissut pikana roskat ja tarhatäti tarkistanut että jokaisella on tossut oikeissa jaloissa ja tukka siististi. Show must go on.


Jo viime keväästä asti koulun aloittavien vanhempien ykköslööppi on ollut tuleva koulu ja opettaja. Pohdin tytön opettajan valintaa muiden vanhempien, entisen esikouluopettajan, tutun marketin kassan ja oman pomonikin kanssa. Mies kävi koulun johtajan juttusilla, joka esitteli tyhjiä talouspaperivarastoja hattu kourassa, 300 tl, 250 tl, no ainakin 150 tl avustusta koululle? En tiedä auttoiko pieni raha koululle opettajan valinnassa ja viime viikolla päätin että aivan sama. En osaa vaatia tiettyä opettajaa tytölle muiden suositusten perusteella sillä jokaisella lapsella on omanlaiset tarpeet ja jokaisella vanhemmalla taas erilaiset käsitykset hyvästä opettajasta. Tuurilla mennään ja jos menee pieleen niin tehdään suunnanmuutoksia sitten jälkikäteen.


Oletko käyttänyt tyttösi jo Bostanlin Mindcenterissä testeissä, kyseli tuttu äiti kesällä. Siis missä?! Sain pitkän sepustuksen ehdottoman tärkeästä keskuksesta ja ihmettelyn eikö Suomessa ole vastaavia. Yritys testaa esimerkiksi tulevien koululaisten vahvuuksia ja heikkouksia, sen mukaan laaditaan mahdollinen ohjelma, jonka avulla koululainen pääsee eroon huonoista, opiskelua haittaavista ominaisuuksista ja vahvistaa samalla positiivisia puolia, jotka johdattavat tietenkin menestykseen. Teki mieli itkeä ja nauraa. Ystävän tytär oli saanut testeissä ongelmakohdakseen pelkotilanteet ja on nyt 10 kerran ohjelmassa, josta pulitetaan iloisesti 2500 liiraa. Testaus on tietenkin ilmaista mutta jäin pohtimaan käveleekö kukaan testatuista ulos ilman negatiivisia ominaisuuksia? Turkki on kummallinen maa, vuosien jälkeenkin leuka loksahtaa edelleen auki.


Asumme alueella jossa monet vanhemmat nyökyttelevät tyytyväisinä valtionkoulujen tason suhteen, meillähän on asiat hyvin! Monessa kodissa on kuitenkin viime kuukausina hakattu laskinta ja tutustuttu lainatarjouksiin jos valinta koulun suhteen kallistuu yksityiselle puolelle. Izmirissä yksityiskoulujen hinnat asettuvat 20 000 liiran molemmin puolin riippuen koulusta ja luokasta, kalleimpien koulujen vuosimaksut pyörivät 50 000 liiran tuntumassa. Pelkkä koulumaksu ei kuitenkaan riitä vaan päälle tulee ainakin kymppitonnilla maksua klubeista, kouluvaatteista, kirjoista, kuljetuksista tms. Turkkilaisen minimipalkka on noin 1400 liiraa kuussa joten ihan jokaisella ei edes lainan avulla ole mahdollista laittaa lastaan yksityiselle sektorille. Tuttavapiirissä on nähty siirtymisiä valtion puolelta yksityiseen kouluun ja toisinpäin. On menestyneitä molemmista kouluista mutta ohjenuorana uskon kodin turvan ja tuen kantavan pitkälle.


Maanantaina alkaa pienimpien tutustumisviikko ja 18.9 käynnistyy virallinen kouluvuosi, joka jatkuu helmikuussa olevaan kahden viikon lukukausilomaan asti. Koulubussit valtaavat taas aamuiset kadut, samoin koulupukuiset oppilaat salkkuineen ja painavine reppuineen. Pahoin pelkään että ensimmäinen kouluvuosi sisältää useampia happi loppuu kohtauksia mutta toivottavasti myös iloisia yllätyksiä ja tasaista koulutietä. Pitäkää peukkuja.

tiistai 5. syyskuuta 2017

Postimerkin kokoinen keittiö

Sain Meriannelta jo kesän alussa haasteen kertoa keittiöstämme. En tiedä johtuuko haasteen panttaus siitä että kesä meni liian nopeasti vaiko siitä että keittiömme aiheuttaa ärsytystä tilan puutteen vuoksi. Asumme yli 40 vuotta vanhassa pienkerrostalossa ja asuntomme on pieni turkkilaisittain, vain 100 neliötä. Normisti turkkilaisen kolmihenkisen perheen koti on noin 150 neliöinen sillä vieraillekin pitäisi olla tilaa, meillä sitä on melko vähän. Talo on rakennettu sen ajan mallin mukaisesti, joka ei sovi nykyaikaan sillä keittiö on mini ja säilytystilaa on rajatusti. Kaikkea ei voi saada joten olemme mukautuneet kodin mittoihin, saimme onneksi kivan asuinalueen ja pihan.


Olemme asuneet tässä kaksi vuotta, ihan aluksi pihalle rakennettiin (puolilaiton) lasitettu terassi, joka toi kotiimme yhden huoneen lisää. Siellä syödään, istutaan vieraiden kanssa, savustetaan kalaa, pompotetaan koripalloa ja seurataan pihan avaraa luontoa, osa keittiöhommista tehdäänkin terassilla. Keittiö on suurin pulmista sillä miehen kanssa kahdestaan kokkaillessa pyllyt ottavat yhteen ja toinen on aina tiellä. Jos tiskikoneen ovi on auki, ei keittiössä juuri muuta voi tehdä. Kattilaa kurkotetaan hyllyjen päältä ja kauhaa on kurkoteltava toisen kokin yli. Lisämausteen tuo Alex, jonka lempipaikka on keittiö, 35 kg koiraa sekaan aiheuttaa omat ongelmansa! Kun kokkaamme yhdessä, on helpompi että homma tehdään vuorotellen: toinen pilkkoo ja toinen hoitaa loppusuorituksen.



Yllä on kuva keittiöstä juuri ennen muuttoa ja toinen eiliseltä. Tilaa on ministi joten aika usein tulee mentyä terassin pöydälle ainakin leipomista varten. Talvella terassi lämmitetään erikseen mutta toisinaan syödään sisätiloissa, erityisesti aamulla ennen töitä ja koulua. Silloin kaivetaan esiin paikalliset teepöydät, jotka voi asettaa lautasta varten sohvan tai tuolin eteen. Onneksi talvi on tosi lyhyt. Ruuat ja välineet kannetaan epäkäytännöllisesti olkkarin kautta terassille, toisaalta epäkäytännöllisyyteen on pakko tottua Turkissa monessa asiassa joten tähänkin on totuttu. Hyllytilaa on vähän mutta eipä tule hankittua turhia astioita tai koneita. Käytetyin kodinkone on leipägrilli pienen sähköuunin ja kaasulla toimivan hellatason lisäksi.  Kesällä katon rajassa pyörii tuuletin sillä kokkailu on helteistä. Terassin sähkösavustin on kovassa käytössä ympäri vuoden, samoin painekattila sillä se vähentää seisoskelua kuuman lieden äärellä. Kamat sisään ja kansi kiinni!

 Alueella jylläävä uudistusprojekti näkyy, viimeisen kuukauden aikana kotikadultamme kolme taloa on saanut purkutuomion ja tilalle rakennetaan uusi talo. Oma talomme kuuluu maanjäristyksen kestäviin joten sillä verukkeella emme pääse projektiin, ainoa keino on talon korkea ikä mutta sen lisäksi tarvitaan vielä asukkaiden yhteistyöllä sovittu projektin tekijä ja suunnitelma. Tämä tuottaa taatusti ongelmia. Elän kuitenkin toivossa että 5 vuoden sisällä majamme on nurin ja tilalle rakennetaan uutta. Tämän vuoksi emme aio tehdä kotiimme enää remontteja vaikka alussa suunnittelimmekin seinän kaatoja ja keittiömuutoksia.



Tänään saimme päätökseen tomaattisavotan, 10 kg tomaatteja lisukkeineen meni soossiksi ja purkkeihin talven varalle. Raastettiin ja pilkottiin, keiteltiin ja purkiteltiin. Siitä lisää seuraavalla kerralla.


lauantai 26. elokuuta 2017

Kesäkoulu

Kesä on vilahtanut nopeasti töitä tehden. Toisaalta kesäkoulussa työskentely toi päiviin rauhallisempaa tempoa mutta kahden koulun enkuntuntien hoitaminen oli toisaalta myös työlästä ja paluu syksyllä normaaliin rytmiin kuulostaa jo aika mukavalta. Kesäkoulu on Turkissa yksityisten tarhojen ja koulujen järjestämää normaalia aktiviteettia johon tuovat oman lisänsä uimakoulu ja esimerkiksi tennis. Osa lapsista on kesäkoulussa vanhempien lomien mukaan vain osan kesää mutta osalle lomailu voi muodostua mahdottomaksi ja kesäkoulussa ollaan samoin aamusta iltaan kuin talvellakin. Olen ollut helpottunut että tyttö sai lomailla koko kesän eikä hänen tarvinnut olla mukanani kesäkoululla, syksyllä eka luokan aloittamisessa riittää taatusti tarpeeksi puuhaa.


Syksyllä tulee vuosi täyteen tarhalla. Vuosi on ollut tavallaan raskas sillä olen oppinut monet asiat tekemällä ja kokeilemalla, onneksi lapsilta saa palautteen melko nopeasti joko kyllästymisen tai suorana kritiikkinä. Suhtauduin alussa hieman huvittuneesti englannin opettamiseen niinkin pienille kuin alle kaksivuotiaille mutta vuosi on näyttänyt että pienien ryhmässä tulokset näkyvät vasta hieman myöhemmin ja vieras kieli tuntuu uppoavan herkässä vaiheessa oleviin hyvin. Into oppia laulujen ja leikkien avulla on suuri silloin kun lapsi ei tylsisty istumisen pakosta.


Oppituntien suhteen pyrimme siihen ettei enkunopiskelu tarkoita videoiden tuijottelua, pääpaino erityisesti alle 4-vuotiailla on laulamisessa, leikkimisessä ja esineiden, ilmiöiden ja kuvakorttien avulla oppimisessa. Esikouluryhmän kohdalla kiinnostusta alkaa riittää jo helpoimpiin kielioppitehtäviin ja harjoituksiin. En olisi koskaan kuvitellut viihtyväni töissä tarhassa mutta lasten kanssa työskentely on toisaalta palkitsevaa. Maanantai aamukin tuntuu lopulta ihan kivalta kun syliin juoksee juuri puhumaan oppinut käkkäräpää hihkuen good morning ja pussaa poskelle. Lapsille enkunope on jännempi kuin oma tarhatäti, varsinkin kun se on ulkomaalainen.


Kritiikin aiheitakin olen vuoden aikana löytänyt kasan. Pienen tarhayksikön johtajilla on vähän ymmärrystä kielen opetuksesta ja mitä siihen tarvitaan, puolen tunnin session muuttuessa lennosta tunniksi enkunope on ihmeessä. Omistajien ajatuksena on ollut lisätä enkun tuntien määrää sillä vanhempien palaute on innostanut panostamaan asiaan. Idea ei kuitenkaan käytännössä ole niin yksinkertainen sillä kyseessä ei ole kielikylpypäiväkoti vaan yksi aktiviteetti muiden erikoistuntien joukossa. Materiaali on osoittautunut tietyn ikäisien kohdalla rajalliseksi ja vaikka toistaminen pienempien kohdalla on osa oppia, niin isompien kohdalla se alkaa nopeasti kyllästyttämään niin opettajaa kuin myös lapsia.

Vuoden aikana olen ehtinyt kiintymään erityisesti oman tarhani lapsiin ja moniin työkavereihinkin. On kiva olla työpaikalla jossa tuntee olonsa aamuisin tervetulleeksi ja tärkeäksi. Pienet asiat tekevät päivistä hyviä, työkaverin kiikuttama kuppi turkkilaista vahvaa kahvia oppitunnin lomassa, pomon tuomat jätskit ja herkut perjantaisin sekä vanhemmilta saatu iso kiitos. Olen pohtinut kuluneen vuoden aikana uskallusta hakea kokopäivä työtä isomman yksityiskoulun puolelta jossa materiaalit ja säännöt olisivat selkeämpiä ja palkat paremmat. Se tarkoittaisi kuitenkin suurempaa vastuuta, toisen työni hylkäämistä ja pitkiä työpäiviä joten ainakin vielä tulevan vuoden viihdyn mieluummin tytön ekaluokan aloituksenkin takia tutussa paikassa, jossa on mahdollisuus joustoon eikä stressi paina.

Millaisia kokemuksia sinulla on lasten varhaisesta kielten opiskelusta? Hyviä vai huonoja?

lauantai 19. elokuuta 2017

Aamiainen aloittaa päivän

Turkkilaista aamiaista ei voi hehkuttaa liikaa, sillä se on yksi hienoimpia ruokaan liittyviä oivalluksia. Siihen ei voi kyllästyä sillä tarjolla on niin monenlaista vaihtoehtoa. Kotona valmistettu aamiainen on ihana kun on aikaa mutta kyllä on mukava istahtaa valmiiseen pöytäänkin. Niin tehtiin viime viikonloppuna ja suunnattiin Izmirin ulkopuolelle vuoristoon.



Turkkilaisen Vanin kaupungin laaja aamiainen on jo käsite, muillakaan alueilla eivät aamiaispöydät jää köyhiksi vaan notkuvat aina vihanneksia, juustoja, omeletteja, hilloja, börekiä ja milloin mitäkin alueen tyypillistä herkkua. Vihanneksista ehdottomat ovat tomaatit, kurkut ja biberit, höystettynä oliiviöljyllä ja mausteilla kuten sumakki, oregano tai pippuri. Juustoja kuuluisi olla useampaa laatua, mietoa kaşaria, alueelle tyypillistä juustoa ja fetaa.


Oliivit tarjoillaan marinoituna sitruunalla, oliiviöljyllä ja valituilla mausteilla, mieluusti tarjolla on sekä vihreitä että mustia oliiveja. Kanamunat paistetaan usein pannulla sucuk-makkaran kanssa, jota saa mausteisenakin, mukaan pannulle voidaan lisätä halutessa vihanneksia ja juustoa.



Viikonlopun aamiaisilla nautitaan usein erikoisuuksista kuten bal kaymak eli kuorittua puhvelinmaitoa hunajassa, lor reçel eli ricottajuustoa hillossa, joka on usein karhunvatukkahilloa sekä mausteiset aamiaistahnat, jotka valmistetaan paprikasta, tomaatista ja saksanpähkinöistä. Tarjolla saattaa olla muitakin harvinaisempia juttuja kuten säilöttyjä paprikoita juustossa, yrttijuustoa tai kuivalihaa eli pastirmaa.



Turkkilaiset ovat todellista piknik -kansaa. Olen itse ihastunut piknikiin oikeastaan vasta kuluvan kesän aikana ja monena viikonloppu aamuna olemme raahanneet pikniktuolit ja laukun rantaan leipomon kautta. Kaikki maistuu todellakin paremmalta ulkona. Olemme moniin turkkilaisiin verrattuna höyhensarjalaisia sillä paikallisten piknikvarustukset ovat omaa luokkaansa. Monilla on mukana tyynyt ruokalepoja varten ja autojen takakontit pullistelevat eväistä, usein piknik jatkuu koko päivän, ensin aamiainen ja sitten lounas ja niin edelleen.


Rakkaus aamupaloihin näkyy siinä että aamiaispaikkoja on käsittämättömän paljon. Omalla alueellamme kymmenittäin, lähes jokainen ravintola mainostaa aamiaislautasta eli kahvalti tabağı tai laajempaa serpme kahvaltia, jossa pöytään kannetaan pieniä kippoja ja pannuja niin, että pöytä notkuu. Aamiaislautasten hinnat ovat noin 10-15 tl ja laajemman serpme kahvaltin hinta 12-30 tl riippuen paikasta. Hinta on kuitenkin sen verran edullinen että aamiaispaikat ovat todella suosittuja, erityisesti viikonloppuna. Viime viikonloppuna kävimme Çicekliköyn alueella, joka sijaitsee vuoristossa. Alueella on kymmenittäin ns. kyläaamiaista tarjoavia paikkoja ja liian myöhään saapuneilla on jo vaikeuksia löytää parkkipaikkoja.


Olen joutunut tekemään muutoksia ruokavalioon viime kuukausien aikana joten viikolla aamiaiseni
on yleensä puuro, viikonloppuna turkkilainen aamiainen maistuukin sitten sitäkin paremmalta. Eri maiden aamiaiskulttuuri on kiehtova, totuin melko helposti syömään Malesiassa intialaisten roti canaita, Vietnamissa riisiä ja Thaimaassa hedelmiä, englantilaisen aamiaisen takia palasin maasta monen lisäkilon takia ja espanjalaisten churrot vievät kieleni mennessään.


Millainen on sinun aamiainen? Kaipaatko maailmalla ruisleipää vai oletko tottunut paikalliseen tyyliin aamiaisen suhteen?