torstai 27. heinäkuuta 2017

Suru-uutisia Suomesta

Hyvät ja huonot uutiset kotimaasta kulkevat nykyisin nopeasti myös ulkosuomalaisen luo. Olen jäänyt paitsi monista häistä ja läheisten perheenlisäyksistä. Suomessa asuvien ystävien arjen ja oman arjen lipuessa vuosi toisensa jälkeen kaukana toisista jokin muuttuu. Joulukorttien määrä vähenee, osoitekirjan tiedot vanhenevat ja ystävien lapsia on vaikea tunnistaa samoiksi pitkien erojen jälkeen. Ulkosuomalaisuus on tietyn tason muistisairauden muoto sillä ne 25 vuoden takaiset asiat muistan paljon paremmin kuin nykyiset. Osaan ala-asteen parhaimpien kavereiden kotinumerot ja syntymäpäivät ulkoa vaikka puoliunessa ja muistan paljon maksoi hartsport uimahallin kahviossa vuonna -85. Joudun tarkistamaan pääsiäisen ajankohdan lukuisia kertoja suomalaisesta kalenterista enkä osaa arvioida kovin helposti paljon maksaa litra maitoa.


Kun suru-uutinen Suomesta saapuu eräänä tavallisena tiistaina, nousevat vanhat muistot esiin. Olen hetkessä lapsuuden kaduilla, odotan kaveria Saunamäen yläpäässä, matkalla riparikerhoon tai ehkä kirjastoon. Tutun ikkunan verho heilahtaa kun kaverin kotona seurataan lähtöämme. Samalla kertaan läpi ne lukemattomat hautajaiset, joihin en ole päässyt. Pala palalta oma nuoruuden kotimaa murenee mutta muistot kirkastuvat. Menneisyyden palapelistä puuttuu jo monia ihmisiä, on kadonneita ja menehtyneitä. Vuosien vieriessä ulkosuomalaiselle alkaa nousta yhä useammin pala kurkkuun, ystävien vanhemmat vanhenevat, ystävät vanhenevat ja omat vanhemmat vanhenevat. Minä vanhenen.  Niihin iloisiin hääjuhliin on helpompi osallistua tervehdyksellä tai lahjalla mutta suruihin osallistuminen on vaikeaa. Tuhansien kilometrien päässä ei oikein tiedä kuinka olisi, otan osaa viesti tuntuu laimealta. Olisiko suru helpompaa siellä missä surraan samoin ja missä surraan yhteisiä muistoja?


Mieheni isä menehtyi kaksi ja puoli vuotta sitten. Mies lähti lopulta hautajaisiin yksin ja me jäimme tytön kanssa kotiin. Turkissa hautajaiset ovat nopeasti kuoleman jälkeen eikä järjestelyihin jää paljon aikaa, suurimman osan järjestelyistä hoitaakin kaupunki. Olin helpottunut ettemme lähteneet mutta seuraavalla matkalla miehen kotikaupunkiin halusin ensimmäisenä appiukon haudalle, tuli huono omatunto ettemme olleet paikalla. Turkkilaisten suru valtaa koko talon ja suvun, se pyritään jakamaan nopeasti mahdollisimman monen kesken, itse hautaaminenkin on suomalaiseen tapaan tottuneelle monesti melkoinen kokemus. En osaa sanoa olisinko osannut surra appiukkoa sellaisessa kaoottisessa ihmispaljoudessa, käynti haudalla myöhemmin tuntui paljon luontevammalta.


Vuosien jälkeen elämä on rakentunut monien asioiden kautta yhä vahvemmin tänne, samaan aikaan kun lompakon korttien määrä uudessa kotimaassa kasvaa, tipahtaa aina jotain pois Suomesta. Ei kirjastokorttia tai kelakorttia. Kotiin saapuu suomalainen verokortti tyhjänä. Yllättävät uutiset kotimaasta laittavat miettimään monia asioita ja elämän mittasuhteita. Keskiviikkona työkaveri kysyy kuulumisia kahvikupin ääressä, jätän mainitsematta aamulla saapuneet lopulliset huonot uutiset ja valittelen hellettä. Kahden maan välinen nauha tuntuu sillä hetkellä niin pitkältä.  Surulliset uutiset jaan vain lähimpien kanssa joille on aikaa ja tarvetta rakentaa koko kuva, tietyt ilon ja surun hetket kuuluvat molemmat omiin osoitteisiinsa. Toiset Suomeen ja toiset Turkkiin.

torstai 20. heinäkuuta 2017

Siellä missä on hyvä olla

Katselen keväisin kateellisena naapureitamme, jotka pakkaavat autonsa ja hurauttavat tuleviksi kuukausiksi lähikyliin kaupungin helteiden tieltä. Heinäkuussa talomme kolisee tyhjyyttään, suurkaupungissa asfaltti kuumenee ja lämpö alkaa tukahduttaa heinäkuun puolivälissä. Silloin haluaisin olla eläkeläinen Urlan rantamökissä! Lomalla alan haikailemaan muuttoa lähelle vihreää vuoristoa, merituulia ja rauhaa. Muutetaanko taas, asunto myyntiin ja tavarat rekkaan? Ulkosuomalaiselle koko maa on yhtä suurta seikkailua ja tutkimattomia maastoja, ei sukulaissuhteita tai lapsuuden muistoja tukemassa asumispaikan valintaa. Haluaisin asua paikassa jossa on Ankaran palkat, Izmirin elämänasenne, Foçan kalastajakylän tunnelma ja vuoristoalueen ilmasto ja rauha. Vähän suurkaupunkia ja hieman kylämaisemaa.


Viime viikolla rantapallo suositteli tuntematonta Alaçatia ja Telegraph Travel listasi rantakohteidensa joukkoon kolme Turkin hyvin säilynyttä salaisuutta. Keksisin samantien kasan parempiakin salaisuuksia mutta voin helposti siirtää itseni haaveissani asumaan vaikka Çiraliin majatalon pitäjäksi. Lomalla alan pohtia millaista olisi asua täällä, tuijottelen kiinteistönvälityksen ikkunan hintoja, mietin työmahdollisuuksia ja liikkumista. Kävisinkö tuossa kulmakampaamossa ja olisiko täällä hyviä kouluja? Iltaviinien äärellä laitamme miehen kanssa ajatukset lentämään ja suunnittelemme hulluja. Poden loputonta kokeilunhalua asua vähän siellä sun täällä.

Muistan aikakauden jolloin mahdollisimman vaikeasti, mahdollisimman tuntemattomaan paikkaan riitti syyksi matkaan. Nykyisin on toisin, hotellilomailu hotellin vuoksi ei kiinnosta ja kierrän ostarit sekä kaupat mielelläni kaukaa. Viimeisillä lomilla parhaimmat jutut ovat olleet niitä pieniä hetkiä ja tunnelmia, jotka syntyvät ihmisistä ja tunteesta kun tavoittaa jotain mitä ei ole odota. Se voi olla sardiinileipä Foçan kalastajia katsellessa, pieni museo Konyassa tai auringonlasku Davutlarissa. Kylänmies omalla raitillaan, omassa ympäristössään tai upea maisema autobaanan varrella. Monesti ne vahvat elämykset saavat jopa suunnittelemaan asuinpaikan vaihtoa. Sitten tajuan etten kuulu sen kylänmiehen raitille ja maisemaan.

Davutlarin lomakylä on perustettu 60-luvun ja 70-luvun vaihteessa. Suurin osa sen villoista on parhaat päivänsä nähneet, eri kiltojen lomapaikat tuovat tuulahduksen jostain menneen maailman menosta. Roikutan autonikkunasta päätä ulkona ja imen tunnelmaa. Useamman huvilan katto on romahtanut ja maali on rapissut. Beach club osoittautuu vanhan ajan teetuvaksi, jossa tarjoillaan gözlemeä ja toastia, sisätiloissa hampaaton mummeli toivottaa iloisena tervetulleeksi paikallisella murteella. Mummeli kertoo valmistaneensa gözlemeä kyseisessä paikassa vuodesta 1977 asti eli syntymästäni saakka. Missään ei soi poppi eikä ketjuravintoloiden kylttejä näy. Rannalle leiriydytään oman varjon ja tuolien kanssa, ei tarjoilua tai palveluja. Tulee kummallinen paluu menneisyyteen hetki ja tuntuu että olisin 80-luvun lopun Alanyassa, jossa ei tiedetty vielä tulevasta buumista ja vieri viereen nousevista isoista hotelleista. Koen voimakkaan tunteen, johon sekoittuu iloa ja haikeutta.


Paluu kaupunkiin sujuu nihkeästi. Ensimmäisellä aamulenkillä mahassa muljahtaa mukavasti, mun sielunmaisema, kalastajat, Izmirin lahti ja tutut kulmat. Missä te olette olleet? Olin ihan unohtanut että onhan tässä suurkaupungissanikin puolensa. Päivitän kuulumiset koiratutuille, kaupan setälle ja naapurille. Tytön synttäreillä pussaan ystävää kolmesti kahden kerran sijaan, onpa ollut kova ikävä näitä minun ihmisiä. Kaikki on tuttua ja turvallista, täällä on niin hyvä olla, omien keskellä. Unohdan oliivilehdot ja merituulet ainakin hetkeksi ja nielen tappioni. Vapaan kanan munat, oma ryytimaa ja kylänraitti saavat siis odottaa.

torstai 13. heinäkuuta 2017

Se toisenlainen loma

Lomalta paluu on hitaasti käynnistynyt ja mieli on vielä osittain jumissa jossain Soğuçakin kylän vihreissä rinteissä ja vapaana juoksevien kanojen kyläteillä. Irtautuminen kiireettömistä tunnelmista takaisin miljoonkaupungin kakofoniaan on saanut tutkailemaan kiinteistöjen hintoja kylissä ja raivoamaan kaoottisessa liikenteessä. Eikö aina voisi olla hieman lomalla?


Lomalle lähtö tapahtui viime tingassa eikä kenelläkään ollut tarkkaa mielikuvaa mihin olemme
matkalla. Varasimme majapaikan Airbnb-palvelusta, jossa tärkein kriteerimme oli mahdollisuus ottaa koira mukaan, tarjonta supistui melkoisesti sen myötä. 10 päivän todella edullinen majapaikka osoittautui nappivalinnaksi perheellemme, joka halusi omaa rauhaa, luontoa ja mahdollisuuden tutustua alueeseen autoillen.


Majapaikkamme sijaitsi kylätien varrella ja loman ajan meistä piti hyvää huolta herra Osman, jonka löysi istumasta tien varren 'toimistostaan'. Loman toisena aamuna tiedustelimme tarvitseeko Osman kaupasta jotain. Kaupasta, mitäpä sieltä voi tarvita? Opimme pian hakemaan pihallammekin pyörivien kanojen munat lähitalosta, noukkimaan tomaatit ja omenat pihalta ja saimme vielä maissit, perunat ja salaatit valmiiksi pihalle kannettuina. Osmanin vaimo kiikutti päivittäin börekiä ja oliiviöljyruokia eikä puutetta ollut mistään. Ei edes rakısta, jota isäntä itse valmisti.

Osmanin luona ei nautita luksuspalveluista vaan alueen kuuluisasta parantavasta vuoristoilmasta, läheisestä upeasta Dilekin niemimaan luonnonpuistosta ja siitä tunnelmasta, joka monissa lomakohteissa on kadonnut all inclusive-hotelleiden ja huonon taloustilanteen nujertamien työtekijöiden otsaryppyjen taakse. Puolentoista viikon reissun aikana näin kaksi ulkomaalaista, toisin oli 10 vuotta sitten jolloin alueella näki harvemmin paikallisia lomailijoita. Tiedät olevasi paikallisten rantalomailijoiden mekassa kun päivän tärkeimmäksi asiaksi osoittautuu ruokailu. Rannalle saavutaan valtavien ruokalastien kanssa, ensin aamiainen ja sen jälkeen alkaakin pian lounaan valmistelu. Isoja vesimeloneja leikataan ja ruuan välissä otetaan torkut puun alla.



Normaalisti viikon jälkeen hotellissa alan siirtyä jo kotiin paluu moodiin, ikävöin omaa pesukonetta ja ruuan tekemistä, ravintolan valitseminen alkaa jo ottaa päähän. Tällä reissulla paluu kotiin sujui tahmeasti ja nautin lomapäiviin sisältyvästä puuhastelusta. Söimme nolla kertaa ravintolassa ja valitsimme yleensä oman poukaman luonnonpuistosta ilman aurinkotuoleja ja rantaravintoloista kaikuvaa musiikkia. Iltaisin tuijottelin kaukana siintävää Kuşadasın kaupunkia ja tajusin etten halua sinne tällä lomalla edes käymään.


Osmanin majassa oli mukava mökkimeininki sillä ruuat valmistuivat yhden sähkölieden tai pihan yksinkertaisen grillin avulla. Iltaisin kanalauma saapui pihalle joka kerta samaan aikaan ja öisin alueen koirat haukkuivat viestejä toisilleen, aamulla herättiin naapurin kukon kiekunaan. Uni tuli illalla aikaisin ja aamulla heräsimme hyvin levänneinä. Oli aika lähteä munanhakureissulle.

Aamulla suuntasimme luonnonpuistoon tai läheisille rannoille kuin Kiljusen Herrasväki. Ensin pakattiin auto, kylmälaukkuun ruuat ja juomat, rantatuolit, pyyhkeet, piknikviltti, tytön lelut ja pelit, kalastusvehkeet, koira ja koiran kupit sekä tietenkin se valtava vesimeloni. Unohtuiko jotain? Toisinaan unohtui mutta tällä lomakonseptilla se ei haitannut, ellei ole pyyhettä, voi aina kuivatella aikansa auringossa. Aamuisin ajoimme Soğuçakin kylän läpi, jossa päivärytmi tuntui olevan vaihtumaton. Samat miehet teetuvassa, pölyiset keksihyllyt minimarketissa ja kaakattavat kanat. Kylän raitilta tilasimme pannulla paistuvat peruna-juusto ja feta-yrtti gözlemet matkaan mukaan. Kaikki kyydissä ja sitten kohti paikkaa, joka valikoitui yleensä vasta matkalla.


 

Lilluimme päivät kirkkaanpuhtaissa vesissä ja ihastelimme luonnonpuiston jylhiä maisemia, villisikoja ja upeita lintuja. Kaupunkilaistyttömme oppi ettei kaikkia ötököitä tarvitse pelätä ja yksi lempiasioista oli iltalenkki kylätiellä. Tästä lomasta ei jäänyt mieleen alueen parhaat kuppilat ja palvelut tai nähtävyydet, sen sijaan takataskuun jäi kummallinen kaipuu oliivilehtojen ja pähkinäpuiden rinteille ja kylätien varrelle, lämpimiä muistoja ihanista ihmisistä ja yhteisestä kiireettömästä ajasta. Miellyttävällä isännällämme oli tarina jos toinenkin elämästään kerrottavana, samalla kun hän tislasi kotipolttoista rakıa ja hoiti asiakkaita mehiläisterapiassaan mutta se onkin jo toinen juttu kerrottavaksi.




Millainen lomailija olet, hotelli, huoneistohotelli, kotimajoitus vai vuokramökki? Kaipaatko puuhaa vai riittääkö lomakaupungin kiertely?

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

10+1 kysymystä ulkosuomalaiselle

Viime aikoina ulkosuomalaisryhmissä on puhuttu ulkosuomalaisuudesta. Kuka on ulkosuomalainen ja kuka tuntee itsensä ulkosuomalaiseksi ja kuka ei. Itselleni ulkosuomalaisuus on sopiva termi, viimeeksi eilen minulta kysyttiin lastenkutsuilla että Türk oldunuz mu? Kysymys voi tarkoittaa että olenko Turkin kansalainen mutta täällä siihen liittyy myös aina kysymys siitä, oletko sopeutunut ja turkkilaistunut. Vastaan aina olevani kaksoiskansalainen ja monissa asioissa paikallistuneeni mutta pysyväni silti suomalaisena. Ulkosuomalaisuus on minulle tapa ajatella ja toimia, se on tietyissä asioissa toisenlainen kuin paikallisilla ystävilläni, se ei ole kuitenkaan täysin suomalainen sillä siihen on sekoittunut tapoja ja uusia ajatuksia matkan varrelta.


Lempipaikkojani blogin Jonna heitti minua haasteella, samoin Vihreän Saaren Saara, kiitos molemmille ja käykää kurkkaamassa millaiselta näyttää ulkosuomalaisuus Saksasta ja Irlannista käsin.

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?

Turkissa parasta ovat ihmiset, ehdottomasti. Se luo joka päivään oman sosiaalisen sykkyrän, jonka sisällä on turvallista ja mukavaa olla, tervehditään, jutellaan, huikataan ja tavataan. Omassa kulmakunnassa kauppiaat, naapurit, kaupungin siivojaat, puiston vakikävijät ja koiran pissattajat  ovat useimmiten tuttuja. Asioilla on tapana todellakin järjestyä, usein ihan viime tipassa mutta sen on Turkki opettanut. Turkkilainen ruoka ja tuoreet raaka-aineet ovat ihania. Spontaanius elämässä on sekä hyvä että huono asia mutta siihen on totuttava Turkissa.


2. Entä ikävintä?

Epävarmuus työelämässä ja se spontaanius, asiat tapahtuvat ja etenevät täällä nopeasti ja toisinaan olo on kuin bussissa joka syöksyy sinne tänne ilman tietoa määränpäätä. On tilanteita, jolloin tekisi mieli kaivaa paperi ja kynä esiin ja alkaa suunnittelemaan mutta se ei vaan sovi täällä sillä ympärillä on liikaa muuttuvia tekijöitä. Koulutusjärjestelmän paikallaan polkeminen tuottaa harmaita hiuksia vanhemmille, varsinkin nyt kun tyttö on lähdössä ekalle luokalle.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan ilmaiseksi kahdeksi viikoksi, mihin matkustaisit?

Vaihtoehtoja olisi paljon, lähtisin mielelläni Australiaan tai Japaniin.

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?

Jonnekin päin Kaakkois-Aasiaa, jonne koen loputonta ikävää. Lähtisin varmaan Vietnamiin ja ja koluaisin sen rannikkoa Hanoista alkaen kohti Saigonia.


5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?

En kaipaa juuri mitään ruokaa, melkein kaikkeahan voi tehdä täällä ja kaipaan enemmin monia ruoka-aineita ja ruokia esimerkiksi Thaimaasta kuin Suomesta, aasialaisten elintarvikkeiden saaminen on Turkissa kiven alla ja hinnat korkeat. Suomesta saapuvat vanhempani tuovat mukanaan puurohiutaleita, mustikkarouhetta, sieniä, raparpereja ja hapankorppuja.

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?

En osaa sanoa, ainakaan tällä hetkellä muutto ei ole suunnitelmissa sillä koti on täällä. Tilanteet saattavat kuitenkin muuttua nopeasti  eikä mikään ole niin varmaa kuin epävarma, varsinkin Turkissa. Viihdyn hyvin elämässäni täällä mutta viime vuodet ovat näyttäneet että maailman tapahtumat saattavat laittaa pienen ihmisen elämän nopeasti aivan uuteen järjestykseen.


7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?

Hauskin on lastenjuhla 23.4 joka on aivan ihana! Koko päivä on omistettu lasten juhlinnalle ja kyllä heitä kuuluukin juhlia. Paastokauden päättävä sokerijuhla on myös kiva vaikka karkit jäävätkin nykyisin kaappiin sillä ovelta toiselle kiertävät lapset ovat vähentyneet.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?

Muutin ensimmäistä kertaa maailmalle 1997, lähdin lyhyeksi pätkäksi Englantiin kielikurssille ja töihin. Kokemus oli avartava sillä siellä tajusin miten erilaista on asioiden hoitaminen ja elämä toisessa kulttuurissa, taisin kuitenkin innostua sillä sen jälkeen hinku lähteä maailmalle kasvoi. Englannin aikoihin ei ollut kännyköitä joten kirjoitin kirjeitä ja odotin puhelimen vieressä äidin soittoa kerran viikossa, yhteydenpito on muuttunut niin helpoksi että sen suhteen elämä on helpottunut.

Turkin kulttuuri on hyvin erilainen kuin Suomen mutta maan sisällä erot ovat valtavat. Kaupungissa voi elää hyvin samoin kuin missä tahansa Euroopan kaupungissa. Mielikuvat Turkista ja turkkilaisista istuvat vahvasti monissa, joille maa on tuntematon, on ymmärrettävää että näin suuren ja suurien erojen maan eri alueiden, kansanryhmien ja elintasoerojen tajuaminen on vaikeaa, vaikeaa se on jopa meille jotka täällä asumme.


9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuinmaassasi?

Mikä ettei, voisin kuvitella asuvani aika monessa paikassa. Olen aina tykännyt Välimeren alueen kulttuurista mutta toisaalta muuttaminen toiseen maahan on myös aikamoinen ponnistus ja vaatisi taakseen erityisen hyvän työn.

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?

Viime vuonna aloitin uudessa työssä ja arki meni uusiksi kun tasapainoilin kahden työn välillä. Se toi elämään uusia haasteita mutta myös paljon iloa ja onnistumisia. Mikähän on tämän vuoden mieleenpainuvin hetki?

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna, minne?

Aion matkustaa huomenna lomalle, starttaamme aamulla koko perhe mukaanlukien koira, saimme viime tingassa varattua mökin sillä valinnanvaraa ei tähän aikaan vuodesta juuri ole. En malta odottaa auringonlaskun katselua, varpaiden upottamista hiekkaan ja ihan vaan sitä oleilua yhdessä ilman arjen kiireitä. Loppukesästä on tarkoitus tehdä muutamia pieniä lomapyrähdyksiä lähialueen rantapaikkoihin mutta ulkomaille emme tänä vuonna suuntaa.

Haaste on kiertänyt melkein kaikissa seuraamissani blogeissa, jos se on joltakin vielä jäänyt tekemättä niin haastan juuri sinut! Mukavaa heinäkuuta! Olen tulevat pari viikkoa ainakin osittain netin ulottumattomissa joissain rannan ja vuoriston välillä joten päivittelyä lomakuulumisista odotettavissa sitten myöhemmin.

Säännöt Liebster Awardin vastaanottamiseen:

  • Kirjoita postaus palkinnon saamisesta ja julkaise se blogissasi
  • Kiitä henkilöä, joka nimitti blogisi ja linkkaa hänen bloginsa postauksessasi
  • Lisää blogiisi Liebster Awardin logo osoitukseksi palkinnosta
  • Lisää postaukseen myös palkinnon säännöt
  • Vastaa palkinnon antajan esittämiin kysymyksiin
  • Nimitä 5-11 uutta blogia
  • Keksi kysymykset bloggaajille, jotka nimität
  • Ilmoita nimityksestä valitsemillesi bloggaajille ja linkkaa oma postauksesi heille
  • Linkkaa Liebster Award -postauksesi myös sinut nimittäneen blogin postaukseen